Tervehdys Heinäveden paikallisyhdistyksestä!
Hallituksessamme on seitsemän jäsentä.
- Minna Voutilainen, puheenjohtaja
Toimin peruskoulussa ja lukiossa ruotsin ja saksan lehtorina sekä lukiossa lisäksi yrittäjyysvalmentajana. Paikallisyhdistyksen hallituksessa aloitin 2000-luvun alussa sihteerinä ja tällä hetkellä olen puheenjohtaja. Olen ollut alueyhdistyksen hallituksessa muutaman kauden varsinaisena tai varajäsenenä. Omassa kunnassa olen myös työsuojeluvaltuutettu ja opettajien luottamusedustaja sekä JUKO:n varapääluottamusedustaja.
- Eija Leskinen, sihteeri
Olen luokanopettajana Otto Kotilaisen koulussa. Olen ollut OAJ:n Heinäveden paikallisyhdistyksessä yli kymmenen vuotta. Olen toiminut tiedottajana, puheenjohtajana ja sihteerinä.
- Elina Hinkkanen, tiedotusvastaava
Opinto-ohjaajana ja liikunnan opettajana tapaan kaikki oppilaat säännöllisesti koulullamme. Olen toiminut paikallisyhdistyksen tiedottajana. Kuten muinakin vuosina, olen vastannut kokouskutsujen lähettämisestä sekä tiedotuksesta alue- ja paikallisyhdistysten välillä.
- Pauliina Kosunen, tarjoiluvastaava
Olen Heinäveden yläkoulussa kotitalouden, käsityön ja terveystiedon opettajana. Paikallisyhdistyksessä hoidan tarjoiluvastaavan tehtäviä.
- Petri Eränen, JUKO:n pääluottamusedustaja
Olen historian ja yhteiskuntaopin lehtori lukiossa ja yläkoulussa. Kuulun Heinäveden paikallisyhdistyksen hallitukseen. Lisäksi olen JUKOn pääluottamusedustaja.
- Janne Rytkönen, talousvastaava
Toimin Heinäveden yläkoulussa ja lukiossa matemaattisten aineiden opettajana sekä apulaisjohtajana. Paikallisyhdistyksen tehtävistä hoidan budjettiin liittyviä raportointitehtäviä.
- Sari Puranen, virkistysvastaava
Olen lukion ja yläkoulun englannin ja ranskan lehtori. Toimin hallituksessa varsinaisena jäsenenä toista vuotta, ja vastaan virkistystoiminnasta.
Paikallisyhdistyksemme ajankohtaisimpana edunvalvonta-aiheena on Heinäveden kunnan palveluverkkoselvitys, jonka tarkoituksena on ollut selvittää, miten sivistystoimen palvelut olisi järkevintä toteuttaa oppilasmäärän laskiessa. Suunnitelmissa on yhdistää kunnan nykyiset koulut yhtenäiskouluksi, joka kattaisi perusopetuksen, valmistavan opetuksen, aikuisten perusopetuksen sekä lukionkin toiminnot. Lähiaikoina tehtävät päätökset vaikuttavat koulujen johtamisjärjestelyihin ja henkilökuntaan tulevina vuosina.
Me paikallisyhdistyksen hallituksen jäsenet pidämme yhteyttä kuntapäättäjiin, jotta muutokset olisivat mahdollisimman sujuvia opettajakunnalle. Tahtotilamme on puolustaa pientä kouluyhteisöämme, jotta Heinävedellä annettaisiin laadukasta opetusta nyt ja jatkossa.
Edunvalvonnan lisäksi toimintamme toinen painopiste on virkistyksessä. Tarjoamme jäsenillemme kulttuuririentoja ja liikunnallisia aktiviteetteja. Perinteistä toimintaamme on jokaviikkoinen sählyvuoro, jossa opettajat ja muu henkilökunta ottavat mittaa toisistaan. Syksyn pimenevien iltojen ratoksi järjestämme jonkinlaisen ekskursion esimerkiksi Joensuuhun tai Varkauteen teatteriin, konserttiin tai vaikkapa stand up -keikalle. Kevään hulinaa tasapainotamme esimerkiksi keilaamalla ja syömällä hyvin yhdessä, kun lukuvuoden vauhti alkaa kiihtyä kohti loppusuoraa. Lisäksi tuemme jäsentemme osallistumista MOP-tapahtumiin ja Educa-messuille.
Syksyllä 2025 nautimme leipomoherkuista Maailman opettajien päivän kunniaksi kaikilla kolmella koulullamme Karviossa sekä Heinäveden kirkonkylällä. Syyskokousta vietimme lokakuussa paikallisessa Pitopalvelu Juhlassa kolmentoista jäsenen voimin. Marraskuussa suuntasimme Joensuun kaupunginteatteriin katsomaan näytelmää "Naisia hermoromahduksen partaalla".
Yhdessä kohti parempaa opetusalaa pienten koulujen puolesta!