Paikallisyhdistyksen tervehdys: OAJ:n Kiteen paikallisyhdistys ry

Terveisiä Kitteeltä!

OAJ Kiteen syyskokous

OAJ:n Kiteen paikallisyhdistys ry edustaa Kiteen kaupungin, Kesälahden pitäjän ja Rääkkylän kunnan opettajia.

Tällä kokoonpanolla on toimittu pian kaksikymmentä vuotta. Edunvalvontaan liittyen viimeisen vuoden aikana on ollut useita kouluttautumismahdollisuuksia. Jokaiseen on saatu vähintään pari innokasta osallistujaa. 

Paikallisyhdistyksen hallitukseen saatiin uutta verta vuoden 2025 alussa. Järjestäytymisaste meillä on hyvä ja uudet opettajat pääsääntöisesti liittyvät yhdistykseemme. Jäseniä meillä oli vuoden lopussa 136.

Yhdistyksen historian suurimman suosion saavuttanut tilaisuus oli tammikuussa 2025 järjestetty Educa-matka. Messuille lähti peräti 54 yhdistyksemme jäsentä. Kiteen kaupunki osallistui kustannuksiin maksamalla junamatkat kaupungin työsuhteessa oleville. Educa-reissu on järjestetty yhdistyksemme toimesta joka toinen vuosi ja messuilla käynyt on saanut siitä puolikkaan veson.

Syksyllä 2025 pidettiin palkkakuitti-info, jossa käytiin läpi mistä opettajan palkka koostuu. Edellisen syksyn perusteella ajateltiin, että illan voisi järjestää joka syksy. 

Muita jäsenetuja viimeisen vuoden ajalta ovat olleet viime kevään jäsenistön kahvilaetu, jossa kahvilakäyntejä tuettiin 10 eurolla per osallistuja. Ajatuksena oli, että käydään kahvittelemassa työkaverin kanssa. Kesällä oli mahdollisuus käydä kesäteatterissa Rääkkylässä ilman omavastuuta. Useana syksynä on järjestetty patikkaretki johonkin maakunnan kansallispuistoon tai vastaavaan. MOP-päivänä lokakuussa kaikissa yksiköissämme nautittiin kakkukahveista. Loppuvuodesta kokoonnuimme pikkujouluruokailuun Annin kartanolle.

Alkusyksystä muistimme kaikkia yhteystietonsa OAJ:n sivuilla päivittäneitä OAJ Kiteen logolla koristelluilla juomapulloilla.